Ekan kouluviikon jälkeen päätettiin hostvanhempieni kanssa lähteä viikonlopuksi Alpeille vaeltamaan ja telttailemaan. Lähdimme kotoa aikasin aamulla ja ajoimme järven toiselle puolelle Ranskaan. Jätimme auton alas ja lähdimme reput selässä kipeämään kohti vuorten huippuja.
Aurinko paistoi koko viikon ja lauantainakin asteita oli noin 30.
Pysähdyimme pienen järven vierelle syömään lounasta. |
Matkan varrella oli paljon erilaisia eläimiä. Varsinkin lehmiä oli paljon ja kaikilla oli kellot kaulassa, jotta ne löytää helposti. Kellojen kilinää sai kuunnella koko matkan... |
Monen tunnin jälkeen vihdoin huipulla! |
Seitsemän maissa saavuimme vihdoin yöpymis paikallemme. Noin tunti ennen saapumistamme ylitimme Sveitsin rajan, eli yövyimme teltassa Sveitsin puolella. Matka oli aika raskas, mutta todellakin sen arvoinen. Saavuttuamme kävimme etsimässä vesilähteen ja keräsimme mustikoita syötäväksi. Söimme illallista pienen nuotion ääressä.
Aamulla matkamme jatkui toista reittia takaisin Ranskaan ja autollemme. Ajoimme Lausanneen (takaisin Sveitsiin) ja kävimme siellä järvessä uimassa. Meillä oli Lausannessa tapaaminen muiden YFU vaihtareiden ja hostperheiden kanssa. Tapasin myös ekaa kertaa paikallisen tukihenkilöni, joka on minua vain vuotta vanhempi ja viettänyt viime vuoden vaihtarina Ruotsissa. Se oli meidän eka YFU tapaaminen ja paikalla oli pajon tosi mukavia vaihtareita, joiden kanssa suunnitellaan jo seuraavia tapaamisia! :)
Sunnuntai päiväkin oli erittäin lämmin ja aurinkoinen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti