maanantai 14. marraskuuta 2016

YFU juttuja

Sveitsin YFU on tosi aktiivinen ja kuluneen kolmen kuukauden aikana meillä on ollu useempia tapahtumia. Ekan kerran tavattiin kaikki ranskankieliset Lausannessa hostvanhempien kanssa ja vietettiin päivä siellä. Sen jälkeen meillä oli PAO leiri, josta oon kirjottanu erikseen. Siellä vihdoin tavattiin myös saksankieliseltä puolelta vaihtareita. 

Leirin jälkeen ollaan tehty paljon juttuja yhessä muiden vaihtareiden (myös AFS) kanssa. Joka viikonloppu on useampia kaupunkeja, jonne vaihtareita menee ja jos vaan pääsee paikalle voi aina liittyä seuraan. Sveitsi on pieni maa ja junat kulkevat kätevästi, joten tapamisia on aika helppo sopia. Junat on silti aika kalliita ja uskon että oon käyttänykkin suuriman osan mun käyttämästä rahasta junalippuihin (ja ruokaan). 

Viime viikonloppuna tavattiin Fribourgissa kaikkien ranskankielisten vaihtareiden ja hostperheiden kanssa. Pääsin siis viettämään päivän hostveljeni ja muiden vaihtareiden kanssa, vanhempien jutellessa toisten hostvanhempien kanssa. Oli myös hauskaa tavata muiden hostsisaruksia.

Tänä viikonloppuna järjestimme Lausannessa Choose Your Country päivän. Tämän hetkiset vaihtarit edustivat kotimaataan ja vapaaehtoiset maata, jossa viettivät vaihtovuotensa. Päivän ideana oli kertoa vaihtoon lähtemistä harkitseville nuorille omista maistamme, ja siten auttaa heitä valitsemaan oma kohdemaansa. Itse edustin pohjoismaita, yhdessä Joellen kanssa, joka vietti viime vuoden vaihtarina Ruotsissa. Puhuimme yhdessä Ruotsia, joka omalla kohdallani on heikentynyt yllättävän paljon vain kolmen kuukauden aikana.

Kaikki olivat myös valmistaneet jotain kotimaalaistansa ruokaa. Itse leivon korvapuusteja ja tarjosin salmiakkia. Muilla oli esim. meksikolaisten tekemää guacamolea, peanut butter jelly, keksejä ja karkkeja Amerikasta, italialaista pizzaa...

MONTREUX:


Molemmat kuvassa ovat vaihtareita Meksikosta.
Otimme bussin linnalle, joka olikin kiinni :)


LAUSANNE:

Choose your country day; Suomi!!!
Meksikon ja USAn väliin nousi muuri :)


GENEVE:


Genevessä leiriryhmämme kanssa. Mukanamme oli myös YFU vapaaehtoisemme <3

Suomi, USA, Suomi, Liettua, Meksiko, Tsekki, Latvia & Ecuador

Geneven jet d'eau

Päätimme syödä yhdessä erittäin sveitsiläiseen tapaan fondueta

Syksyisiä värejä


Pilvien yläpuolella Samoënsissa
Paljon tekemistä riittää kokoajan ja siks en paljoa oo ehtiny kirjotella... Kaikki kuvat on otettu lokakuussa, mutta ehdin nyt vasta latailla... En oo muutenkaan mikään maailman paras kirjoittaja ja siks pysyn enemmän kuvien näyttämisessä. Täällä riittääkin paljon upeita paikkoja näytettäväksi, vaikkei paikalliset sitä välttämättä aina ees tajua.

Kaikki menee tosi hyvin, vaikkei kieli ole mitenkään maailman helpoin. Ymmärtämisessä ei enää ole paljon ongelmia, mutta ääntäminen on super vaikeeta. Kaikki tv-ohjelmat ja haastattelut on dubattu ranskankielelle ja tuntuu vieläki tosi oudolta kuunnella uutisista esim. Obaman puhetta ja päälle puhuu joku ranskaksi.

Koulussa tietyt aineet on vielä lähes mahdottomia niinku hissa ja äidinkieli (ranska), mutta esim. biologiasta sain luokan parhaan arvosanan... Kunhan ei tarvi kirjotella pitkiä tekstejä selviin siis ihan hyvin.

Kolme kuukautta on jo menny ja musta tää aika on menny uskomattoman nopeesti.
Käydään perheen kanssa usein vaeltelemassa ja mun mielestä maisemat täällä näyttää uskomattoman hienoilta syksyllä!!













tästä mun hostvanhemmat lähti noin kk sitten paragliding!

Meiän talon vieressä Nyonissa