Sveitsin YFU on tosi aktiivinen ja kuluneen kolmen kuukauden aikana meillä on ollu useempia tapahtumia. Ekan kerran tavattiin kaikki ranskankieliset Lausannessa hostvanhempien kanssa ja vietettiin päivä siellä. Sen jälkeen meillä oli PAO leiri, josta oon kirjottanu erikseen. Siellä vihdoin tavattiin myös saksankieliseltä puolelta vaihtareita.
Leirin jälkeen ollaan tehty paljon juttuja yhessä muiden vaihtareiden (myös AFS) kanssa. Joka viikonloppu on useampia kaupunkeja, jonne vaihtareita menee ja jos vaan pääsee paikalle voi aina liittyä seuraan. Sveitsi on pieni maa ja junat kulkevat kätevästi, joten tapamisia on aika helppo sopia. Junat on silti aika kalliita ja uskon että oon käyttänykkin suuriman osan mun käyttämästä rahasta junalippuihin (ja ruokaan).
Viime viikonloppuna tavattiin Fribourgissa kaikkien ranskankielisten vaihtareiden ja hostperheiden kanssa. Pääsin siis viettämään päivän hostveljeni ja muiden vaihtareiden kanssa, vanhempien jutellessa toisten hostvanhempien kanssa. Oli myös hauskaa tavata muiden hostsisaruksia.
Tänä viikonloppuna järjestimme Lausannessa Choose Your Country päivän. Tämän hetkiset vaihtarit edustivat kotimaataan ja vapaaehtoiset maata, jossa viettivät vaihtovuotensa. Päivän ideana oli kertoa vaihtoon lähtemistä harkitseville nuorille omista maistamme, ja siten auttaa heitä valitsemaan oma kohdemaansa. Itse edustin pohjoismaita, yhdessä Joellen kanssa, joka vietti viime vuoden vaihtarina Ruotsissa. Puhuimme yhdessä Ruotsia, joka omalla kohdallani on heikentynyt yllättävän paljon vain kolmen kuukauden aikana.
Kaikki olivat myös valmistaneet jotain kotimaalaistansa ruokaa. Itse leivon korvapuusteja ja tarjosin salmiakkia. Muilla oli esim. meksikolaisten tekemää guacamolea, peanut butter jelly, keksejä ja karkkeja Amerikasta, italialaista pizzaa...
MONTREUX:
Molemmat kuvassa ovat vaihtareita Meksikosta. |
Otimme bussin linnalle, joka olikin kiinni :) |
LAUSANNE:
Choose your country day; Suomi!!! |
Meksikon ja USAn väliin nousi muuri :) |
GENEVE:
Genevessä leiriryhmämme kanssa. Mukanamme oli myös YFU vapaaehtoisemme <3 |
Suomi, USA, Suomi, Liettua, Meksiko, Tsekki, Latvia & Ecuador |
Geneven jet d'eau |
Päätimme syödä yhdessä erittäin sveitsiläiseen tapaan fondueta |